TIEDOTE 01.06.2018

sjoman-177x63 .         pohjanvare-318x63

 

Espoon Nosturikeskus Oy Pohjanväre on 30.5.2018 toteutetulla liiketoimintakaupalla myynyt yhtiön ajoneuvonosturit -liiketoiminnan Sjöman Helsingin Nosturit Oy:lle. Samassa yhteydessä Sjöman myy Pohjanväreelle yhtiön henkilönostimia.

Kaupan tarkoituksena on poistaa yhtiöiden välinen kilpailuasetelma ja jatkossa kehittää kummankin yhtiön myyntitoimintaa yhteistyöllä ja yhteisillä toimenpiteillä.

Sjöman vahvistaa kaupalla merkittävästi asemaansa nosturivuokrauksessa erityisesti Läntisellä Uudellamaalla. Pohjanväre keskittää jatkossa liiketoimintansa henkilönostinten ja muiden rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen, sekä huoltoon.

Kummatkin yhtiöt ovat toimineet oman alansa pioneereina. Historiasta johtuen yhtiöiden liiketoimintakulttuuri ja palvelukonsepti ovat hyvin samankaltaiset. Liiketoimintakaupalla ja tulevalla yhteistyöllä yhtiöt hakevat yhteistä laajaa pohjaa toimintojensa pitkäjänteiseen ja asiakaskeskeiseen kehittämiseen.

”Haluamme keskittyä siihen liiketoiminta-alueeseen, joka viime vuosina on meillä luontevasti kasvanut eniten. Haluamme silti varmistaa, että asiakkaamme saavat myös nosturipuolella asiantuntevaa ja henkilökohtaista palvelua kauttamme jatkossakin. Sjöman oli meille tähän luontevin kumppanivalinta” toteaa Pohjanväre -yhtiöiden toimitusjohtaja, yrittäjä Jari Pohjanväre.

”Tässä kaupassa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi”, toteaa Sjöman Helsingin Nosturit Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Jan Sjöman.

Lisätietoja antaa:

Sjöman Helsingin Nosturit Oy
Jan Sjöman
Puh. 0400 425 795
Espoon Nosturikeskus Oy Pohjanväre
Jari Pohjanväre
Puh. 0400 505 700

 

Taustatietoja yrityksistä:

Sjöman Helsingin Nosturit Oy on nosturialalla toimiva perheyritys, jolla on toimipisteet Helsingissä ja Kotkassa. Åke Sjöman aloitti yritystoiminnan vuonna 1952 ja toi Suomeen ensimmäiset ajoneuvonosturit. Nyt Sjöman tarjoaa ajoneuvonosturipalveluja, erikois-kuljetuksia, haalauksia ja raskaita korjaamopalveluja. Konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli vähän yli 10 milj. euroa ja se työllistää noin 70 henkeä.
Pohjanväre-yhtiöt ovat erikoistuneet nostureiden, henkilönostimien ja rakennuskoneiden vuokraukseen, sekä näiden huoltoon. Juhani Pohjanväre aloitti työkonevuokrauksen 1964. Perheyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2017 n. 7,5 milj. euroa.